
Osa mitalisteista yhteiskuvassa.
Hapkidon SM-kisat ja Finnish Open miteltiin maaliskuun viimeisenä viikonloppuna Nurmijärvellä Rajamäen kamppailukeskuksessa. Molemmat vuosittaiset kilpailut järjestettiin kokeiluluontoisesti ensimmäistä kertaa samana viikonloppuna. Kahden päivän aikana oli siis mahdollista kilpailla pystyottelussa, mattopainissa, korkeuspotkuissa, itsepuolustustekniikassa, itsepuolustusnäytöksessä ja nopeusmurskauksessa. Paikalle olikin saapunut suuri määrä kilpailijoita eri puolilta Suomea, Sin Moo Hapkido-seurojen lisäksi myös muista Hapkido-tyyleistä ja muista lajeista.

Laura Karppinen taistelemassa itselleen kultaa.
Tampereen seura palasi parin vuoden tauon jälkeen SM-mitalikantaan. Laura Karppinen nappasi pystyottelussa kultaa naisten avoimessa sarjassa. Mattopainissa Laura saavutti hienon kamppailun päätteeksi hopeaa. Kulta meni Helsingin Itsepuolustuskoulua edustavalle, brasilialaisessa jiu-jitsussa kansainvälisellä tasolla kilpailevalle Suvi Telivuolle. Arno Karppinen taisteli itselleen pronssia miesten pystyottelun alle 80-kiloisten sarjassa. Semifinaalista Vantaan Hapkido-seuran Jere Jurkkolan kanssa ei vauhtia ja erilaisia tilanteita puuttunut.

Arno Karppisen takapotku uppoaa pystyottelun semifinaalissa.
Finnish Openin puolella saavutettiin myös tamperelaismenestystä, kun Jori Karppinen sijoittui korkeuspotkuissa ensikisoissaan hienosti hopealle. Korkeuspotkukilpailussa potkaistaan saksipotku, tuplaetupotku ja hyppäävä kiertävä takapotku, joiden yhteiskorkeus ratkaisee voittajan.

Jori Karppinen korkeuspotkukilpailussa.
Parkanon Hapkido-seuraa edustava kokenut kilpailija Ville Toivonen, joka tunnetaan jyräävästä ottelutyylistään, sijoittui miesten yli 80-kiloisten sarjassa hopealle. Finaalissa vastaan asettunut alun perin parkanolainen, mutta nykyään Rajamäen seuraa edustava Sami Heikkilä oli finaalissa Villelle vielä liian kova luu.
Ville Toivonen (punainen) laittaa finaalissa kampoihin Sami Heikkilälle.
Onnittelut kaikille mitalisteille ja kilpailijoille, sekä kiitos Rajamäen kamppailukeskukselle ja Hapkido-seuralle hyvistä puitteista ja järjestelystä!
TULOKSET
HAPKIDO SM 2017
MATTOPAINI
Naiset, avoin
1.Suvi Telivuo, Hipko
2. Laura Karppinen, Tampere
3. Nadja Mäkelä, Rajamäki
Miehet, avoin
1. Sami Knihtilä, Helsingin Painimiehet
2. Sami Heikkilä, Rajamäki
3. Joni Puranen, Rajamäki
4. Samuli Heikkilä, Tampereen jujutsukoulu
Miehet +82 kg
1. Joni Puranen, Rajamäki
2. Sami Heikkilä, Rajamäki
3. Markku Vanhanen, Turku
4. Samuli Heikkilä, Tampereen jujutsukoulu
Miehet -82 kg
1. Sami Knihtilä, Helsingin Painimiehet
2. Jero Öhman, Rajamäki
3. Ilari Juurimo, Turku
Miehet -74 kg
1. Manu Rantanen, Pori
2. Jani Rautiainen, Rajamäki
3. Vili Kervinen, Ikaalinen
4. Jori Karppinen, Tampere
Miehet -65 kg
1. Rasmus Mäkinen, Vantaa
2. Teemu Uusi-Rantala, Pori
3. Kasper Janhunen, Vantaa
PYSTYOTTELU
Miehet +80 kg
1. Sami Heikkilä, Rajamäki
2. Ville Toivonen, Parkano
3. Kim Hirvonen, Vantaa
4. Aleksand Tsabanov, Laitila
Miehet -80 kg
1. Ari Karjalainen, Ikaalinen
2. Manu Rantanen, Pori
3. Arno Karppinen, Tampere
4. Jere Jurkkola, Vantaa
Naiset, avoin
1. Laura Karppinen, Tampere
2. Ena Kozaragic, Turku
ITSEPUOLUSTUSTEKNIIKKA
Alemmat vyöt
1. Jere Jurkkola, Vantaa
2. Teemu Uusi-Rantala, Pori
3. Jani Rautiainen, Rajamäki
Ylemmät vyöt
1. Manu Rantanen, Pori
2. Sami Heikkilä, Rajamäki
3. Aleksand Tsabanov, Laitila
KOLMIVAIHEMESTARUUS
(Kaikkien lajien yhteissijoitukset)
Alemmat vyöt
1. Jere Jurkkola, Vantaa
2. Teemu Uusi-Rantala, Pori
3. Jani Rautiainen, Rajamäki
Ylemmät vyöt
1. Manu Rantanen, Pori
2. Sami Heikkilä, Rajamäki
3. Aleksand Tsabanov, Laitila
HAPKIDO FO 2017
KORKEUSPOTKUT
1. Sami Heikkilä, Rajamäki
2. Jori Karppinen, Tampere
3. Aleksand Tsabanov, Laitila
4. Teemu Uusi-Rantala, Pori
ITSEPUOLUSTUSNÄYTÖS
1. Pori
2. Rajamäki
3. Raisio
NOPEUSMURSKAUS
1. Jani Rautiainen, Rajamäki
2. Jere Jurkkola, Vantaa
3. Manu Rantanen, Pori
4. Sami Heikkilä, Rajamäki
5. Aleksand Tsabanov, Laitila
6. Jori Karppinen, Tampere