Takaa vas. Mikko Salokorpi, Mikael Vaviolahti ja Janne Kaunismäki. Edessä Mikael Juurakko.

 

Joulukuulta maaliskuulle pompannut Hapkido Finnish Open -turnaus miteltiin Porissa viime viikonloppuna. Parkanon seuran iskuryhmä rohmusi jälleen kosolti mitaleja, sekä mikä tärkeintä, kullanarvoista kisakokemusta.

Mattopainissa Sara Viitasalo saavutti hopeaa, jäätyään finaalissa loistavasti sujuneen alun jälkeen porilaisen Marika Merosen kuristukseen. Mikael Juurakko debytoi hienosti painikilpailussa napaten nilkkalukon ja samalla pronssimitalin kevyestä miesten sarjasta. Korkeuspotkuissa Juurakon mitalin väri kirkastui hopeaksi Mikko Salokorven tuodessa Parkanoon pronssia. Mikael Vaviolahti otti mattopainin miesten raskaan sarjan pronssiottelussa voiton seurakaveristaan, vasta 14-vuotiaasta Veeti Lehtisestä. 

Itsepuolustusnäytöksissä kaksikko Janne Kaunismäki-Mikko Salokorpi maalasi kaunistelemattoman kuvan Suomen synkimmäksi valitun kunnan rujosta sielunmaisemasta. Minimalistisesta tulkinnasta ponnistava, mutta loppua kohden jyhkeäksi kokonaisuudeksi kasvanut näytös sai tuomaristolta ristiriitaisen vastaanoton - tuomiona hopeamitali.

Nopeusmurskauksessa Salokorpi sijoittui hopealle ja Kaunismäki pronssille.

 

TULOKSET

MATTOPAINI

Naiset avoin
1. Marika Meronen, Pori
2. Sara Viitasalo, Parkano
3. Katja Kevarinmäki, Turku

Miehet alle 75kg
1. Joni Mäkelä, Pori
2. Aleksi Haponen, Turku
3. Mikael Juurakko, Parkano

Miehet +75kg
1. Timo Räkköläinen, Helsinki
2. Sakari Kuuskoski, Turku
3. Mikael Vaviolahti, Parkano

KORKEUSPOTKUT
1. Mikko Hautala, Turku (245-230-220)
2. Mikael Juurakko, Parkano (250-215-210)
3. Mikko Salokorpi, Parkano (230-215-180)

ITSEPUOLUSTUSNÄYTÖS
1. Manu Rantaen-Eemil Hakanpää, Pori
2. Janne Kaunismäki-Mikko Salokorpi, Parkano
3. Saku Lihavainen- Seppo Lihavainen, Pori
4. Teppo Honkasalo - Noomi Narjus, Raisio

NOPEUSMURSKAUS
1. Sakari Kuuskoski, Turku
2. Mikko Salokorpi, Parkano
3. Janne Kaunismäki, Parkano